Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘taimet’ Category

Olipa aurinkoinen ja työntäyteinen viikonloppu. Naapureiden kanssa talkoiltiin taas pihaa kesäkuntoon, ja aurinko paistoi mukavasti äitienpäivänäkin. Pihalla riitti touhua niin pensaiden leikkaamisessa kuin nurmikon ruopsuttelussa. Ihan niin lämmintä ei vielä kuitenkaan ollut, että tomaatteja olisi laskettu pihalle jaloittelemaan.

_MG_4512a.m

Pihalla on tapahtunut yhtä sun toista viikon mittaan, vaikka kirsikat eivät vielä(kään) ole kukassa. Valkotäpläimikkä (Pulmonaria saccharata) esimerkiksi ilmiintyy aina vuorenvarmasti takapihan hieman varjoisemmalle puolelle ja parkkipaikan kupeeseen hentoisine kukkineen. Balkaninvuokko (Anemone blanda) puolestaan on löytänyt paikkansa pihassamme ja levittäytyy kivasti yhä leveämmälle.

_MG_4736a

2013-05-balkaninvuokko-1

Pienois- (mikro?) pihaniittymme iloisia yllättäjiä on myös pienikukkainen ja siro Thalia (Orkideanarsissi), joka ponkaisi kukintaan viikonlopun aikana. Thalia näyttää olevan oikein voimissaan, ja laajentavan sekin pikku hiljaa aluettaan.

2013-05-narsissit-1

Lumisen talven jäljiltä koetaan myös haasteita. Jostain syystä etanat ovat viihtyneet näissä olosuhteissa, ja nyt näitä tonkijoita paljastuu yllättävän paljon lehtien alta. Ja varsin vikkeliä ovat pienessäkin auringon lämmössä. Taitaa olla niin, että tänä vuonna joudumme enemmänkin miettimään kuinka estää näiden touhuajien pääsy kukkien kimppuun.

2013-05-etanat-1

Mainokset

Read Full Post »

Kovin on  vielä vaiheessa Mosapihan kukkaloisto. Lumikellot ja kasvitieteelliset krookukset sentään pilkistävät lumen seasta ja pälvipaikoilta.

Lumikellot-2013-04

Krookukset-2013-04

Sateinen viikonloppu on ollut oivallista aikaa sisäpuuhille ja pikkutaimethan ovat suorastaan huutaneet koulimista.

Siemenet-2013-04

Isompiin taimipurkkeihin siirtyi reilut kaksikymmentä tomaattia – Sungold, San Marzano, Citrina sekä Red Pear. Näiden lisäksi  koulittiin jännän raidallinen munakoiso Striped Tonga, komealehtinen maarian ohdake sekä pilkullinen perhosorvokki Freekles sekä päivän sini.

Pikkutaimet ovat kovin herkkiä eikä havereilta aina säästytä. Loukkaantunut Sungold pääsi lasiin kasvattamaan uutta juuristoa.

Sungold-2013-04

Sungold-lasissa-2013-04

Puuhastelun jälkeen taimet ovat päässeet ravinteikkaampaan multaan uusissa taimipoteissa, joissa ne jatkavat taivallustaan kohti seuraavaa koulintaa.

Ensimmäinen-koulinta-2013-04

Aurinkoa odotellessa laitetaan tähän taas kuvaa viime kesältä. Vaikka tomaattisato ei viime kesänä ollut kummallinen, niin elokuussa tomaatit kuitenkin alkoivat tuottaa satoa. Hieman yksityiskohtaisempaa kuvausta parin vuoden takaisesta koulimisesta löydät täältä.

Sungold-2012-08

Read Full Post »

Kohti kevättä

Huhtikuussa kevät on yleensä Mosassa jo parhaimmillaan. Tällä kertaa ollaan vasta menossa kohti kevättä, ainakin siinä mielessä että ulkona on vielä sen verran lunta ja kylmyyttä että versot ja kukinnat antavat odottaa itseään. Taimet olisivat toki sisällä vaikka hieman lämpimämpää olisikin. Ja oikeastaan yrttikorin luonteva paikka onkin keittiössä.

taimet-2013-04-01.m

Kirsikoiden kukinnan aika on yleensä siinä vapun vaiheilla, saa nähdä miten käy tänä vuonna. Sisäännostettu kirsikanvarsi toki kukkii, hieman pienempää ja hennompaa kuin ulkona kukkivassa puussa.

kirsikka-2013-04-01

Orvokit kukkivat sisällä komeasti. Ja vanhat pääsiäiskoristeet ovat löytäneet tiensä meidän ”rairuohomme” eli ohran versojen vierelle.

orvokit-2013-04-01

koristeet-2013-04-01

Read Full Post »

Kodin kukkien taimet saapuivat tiistaina 5.4. hyvälaatuisina ja hyvin pakattuina, nekin jotka oli ilmoitettu XS -kokoisiksi olivat tanakoita ja vahvajuurisia. Taimia ei ehditty istuttaa heti isompiin ruukkuihin, joten ne vaativat kastelua istutusta odottaessa, joka onnistui pääosin. Ananaskirsikat jäivät kuitenkin liian vähälle kastelulle ja niinpä neljä tainta viidestä kuukahti kuoliaaksi juuripaakun kuivahdettua. Yksi taimi saatiin elvytettyä, ja nostaa tuossa kuvassa jo reippaasti päätään. Toivotaan, että saamme napsittua siitä pistokkaita ettei laji jäisi tämän yhden taimen varaan.

Maata kuopsuttaessamme vastaan tuli versoja, joita emme heti tunnistaneet. Aikamme pähkäiltyämme oivalsimme, että nehän ovatkin viime vuonna puutarhamessuilta hankittuja ruukkuhyasintteja, joiden sipulit oli varastoitu kesän yli. Syksyllä juuri ennen pakkasia muistimme laittaa niitä kokeeksi kolmeen kukkapenkkiin. Ja sieltä ne ovat nyt nousemassa! Kuva viime vuodelta, pääsiäisen paikkeilta.

 

Read Full Post »

Siemenkylvöjen lisäksi puutarhan kevätvalmisteluihin kuuluu esikasvatettujen taimien valinta. Tällä kertaa tilaukset lähtivät Kauppilaan (paikoin suurehkoja hinnankorotuksia, joitain alennuksiakin) sekä uutena kohteena KodinKukkiin.

Kesäkukkatilauksiin pääsivät tänä vuona limenvärinen keijunkukka, purppurasulkahirssi, ahkeraliisa pastelliväreissä sekä pikkupetunia Trixie Bubble Gum.

Vihannesten, marjojen ja yrttien kohdalla karsiminen ei oikein onnistunut, joten odottelemme seuraavanlaista valikoimaa: viisi ananaskirsikkaa, kolme goji-marjaa, kolme marzanotomaattia, kolme amppelirosmariinia sekä yksi kääpiöpäärynä, kiiviköynnös, päärynämeloni ja amppelikurkku. Jotenkin tässä ajatukset alkavat vääjäämättä kääntyä kohti erilaisia kasvihuonevirityksiä…

Viimekesäisistä taimista muutama sana. Positiivisimmat yllättäjät olivat untuvasulkahirssi, lankaköynnös, keltainen suikeroalpi sekä keijunkukka Creme Brulé, joista kaksi jälkimmäistä pääsivät multiin odottamaan uutta heräämistä.

Loppukesästä nämä olivat vähintäänkin tuplanneet kokonsa. Erillisiä syysistutuksia ei siis juurikaan tarvitse, koska nämä kukoistavat vielä lokakuussakin.

Myös pikkupetunia Karneval Mix täytti hyvin odotukset. Muutkin kesäkukat (mm. riippapelargonit, siniviuhkat ja lumihiutaleet) pärjäsivät kohtuullisesti, mutta jäivät hieman pieniksi ja olivat parhaimmillaan vasta elokuussa. Verenpisarat päätyivät kirvojen ruuaksi ennen ensimmäistäkään nupun aukeamista.

*****

Terminen kevät näyttää olevan hieman myöhässä, mutta sieltä se kevät tulee aikanaan. Tomaatit, salviat ja basilikat ovat vielä ensimmäisessä astiassaan. Niiden siirto on edessä varmaankin viikon sisällä.

 

Read Full Post »

On helppo arvata, että ikkunalaudalla ei istu ainakaan Bingo niminen musta kissa. Eipä tietenkään, vaan ilmojen lämpenemistä odottavat yläkerran ikkunalaudoilla …

Ja olohuoneen ikkunalaudalla tomaatit rehottavat jo aika mukavasti …

Read Full Post »

Lisää mahtuu

Naapurin kanssa yhdessä tilatut Kauppilan esikasvatetut kesäkukan taimet saapuivat viikolla.

Ei kun multiin. Riittää hommaa viikonlopuksi.

Read Full Post »