Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘tammi’ Category

Päärynäpuumme oli tänä vuonna oivallisen satoisa. Päärynöitä on syödä naposteltu muutama viikko ja viimeiset kerättiin pois nyt viikonloppuna. Samalla paljastui kokemattomuutemme tämän puun kanssa. Osa päärynöistä oli nimittäin jo ehtinyt pehmetä, vaikka olivatkin vielä puussa kiinni. Jos olisimme olleet liikkeellä paria päivää aikaisemmin, sato olisi ollut huomattavasti muhkeampi. Mutta hyvä näinkin.

Kuvassa viimeiset päärynät, tomaatteja ja pullotettua satoa. Puna- ja mustaherukat ovat jo pullotettuina ja odottavat joulua. Luumut siivilöidään muutaman viikon päästä. Luvassa on erinomaisen marjaisia liköörejä joulun ja uudenvuoden pöytiin. Ja krassit vain jatkavat kukintaansa.

Tomaattisato jäi tänä vuonna ennätysmäisen pieneksi. Hieman on arvoitus mistä tämä johtui. Mutta chili-paprika (Orange rocoto) kyllä tuottaa satoa, muhkeita paprikoita tulossa.

Tänä vuonna ruska näyttää jäävän aika vaisuksi, mutta pientä värileikkiä pihan puissa silti on. Kirsikan lehdet varisevat aivan kohta, mutta ovat tässä vielä punaisina aika kiva kontrasti tammen edelleenkin vihreille lehdille.

Read Full Post »

Aurinko paistaa ja vettäkin sataa, taitaa tulla kesä – ihan niin kuin laulaja laulaa.

Suomen suvi on epävakaa kaikessa kauneudessaan. Viikko sitten viikonloppuna oli hellettä ja aurinko leikki laskiessaan pihan kasvien lehdillä. Tonttiamme reunustavat naapuritalot tuottavat mainion ilta-auringon efektin. Laskiessaan aurinko menee hetkeksi piiloon yhden naapuritalon taakse, mutta pilkahtaa sitten kahdeksan jälkeen uudestaan näkyviin kahden talon väliin jäävästä aukosta. Auringon säteet osuvat pihaan kapeana kaistaleena, joka osuu ensin perennapenkkiin, etenee sitten kirsikkapuuhun ja päätyy lopulta leikittelemään tammivanhuksen oksilla, niin kuin alla olevassa kuvassa.

Auringonpaiste vaihtui sitten viikolla koleaksi ja sateiseksi sääksi, joka sopi oikein hyvin toiselle blogaajistamme – töissä vietiin viimeistä ja kiireistä viikkoa ennen lomia, ja siinähän ei sade haitannut. Pölyttäjätkin ovat muuten pysyneet ahkerina, kun lämpötila on ollut riittävän korkealla. Heti kun sade vähänkin taukoaa, niin ne ovat taas työssään.

Aurinkoisia lomapäiviä odotellessa täytyy tyytyä ihailemaan sadepisaroita aamuisilla ruusunlehdillä. Kauniita ne ovat näinkin. Ja huomatkaa tuo uusien nuppujen runsaus.

Loma tuo mukanaan lomalaisen kiireet, mutta eiköhän tässä blogillekin jää aikaa muiden touhujen ohessa.

Read Full Post »