Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for elokuu 2010

Niin vain kesän helteet tempaisivat mukaansa, että blogaaminen pääsi unohtumaan. Eipä siis ole ollut reaaliaikaista kerrottavaa, mutta turvaudutaan vanhaan kirjalliseen konstiin, käydään läpi kesän kulkua pieninä takaumina ja muistellaan mitä kuvat kertovat kesän etenemisestä.

Juhannuksen tienoolla ei itse asiassa ollut vielä aavistustakaan tulevasta ja niinpä viileämpinä päivinä aika kului mukavasti esimerkiksi nurmikkoa kitkiessä, josta alla pieni todistus, pino suurimpia piharatamoita nurmikolta poistettuna.

Tuo kitkeminen ei ehkä ole kaikkein kiinnostavimpia teemoja – ainakaan kuvallisesti – joten antaa aiheen jäädä tähän. Alamme kaivella kuvia perennoista ja ruusuista, ehkä niistä muutama takauma syntyy …

Read Full Post »